Helenansanoja

#HämeenHelena
#TurvallinenTulevaisuus

 

Helenansanoja

  • Käsi sydämellä: osaatko selittää mitä eroa on Pääradalla, Suomi-radalla, Lentoradalla, Metsäradalla, Tunnin juna-hankkeella? Veikkaan, että ei ole ihan helppo tehtävä. Ratakeskusteluun on tullut yhtiöiden myötä uusia käsitteitä, jotka sekoittuvat vaikeuttaen keskittymistä olennaiseen. Lieneekö tämä yksi syy siihen, että Pääradan eli meille kaikille tutun Helsingistä Riihimäen, Hämeenlinnan, Tampereen, Seinäjoen ja Oulun

    kautta Rovaniemelle kulkevan ratalinjauksen kehittäminen on edelleen vaiheessa. On aika kohdentaa kaikkien tahojen energia koko Suomen, ei vaan Tampereen ja Helsingin kannalta, keskeisimmän rataosuuden parantamiseen.

    Kantahämäläisten ja myös muutamien Pirkanmaan kansanedustajien kannanotto Pääradan kehittämisen puolesta (Häsa 5.7.22) oli tervetullut. Erityisesti siksi, että liikenne ja viestintäministeri Harakka (sd.) näyttää antavan päätöksenteon rataverkoston kehittämisestä hankeyhtiöille (Häsa 4.6.22). Ei voi olla niin, että hankeyhtiö linjaa rataosuuksien kehittämisen tahdin, koska kyse on koko Suomen edusta. Toki Harakka toteaa lopullisten päätösten olevan valtioneuvostolla (demokraatti.fi 14.4.20), mutta en ymmärrä miksi näin tärkeässä koko Suomea koskevassa asiassa mennään yhtiöiden taakse. Tämän ongelman on nostanut esille jo viime vuonna entinen maakuntajohtajamme Anna-Mari Ahonen erittäin kattavassa ja asiantuntevassa kirjoituksessaan (paarata.fi 27.4.21)

    Lopetetaan vatulointi, tunnustetaan tosiasiat ja ryhdytään yhteistyössä edistämään Pääradan kehittämistä. Tähän on saatava valjastettua niin Suomi-rata hankeyhtiö, Pääradan varren kunnat, kansanedustajat ja yrityselämä. Vain sitä kautta saamme tarvittavan voiman tulevien EU-rahoitushakujen taakse ja resurssit koko Suomea hyödyttävän Pääradan kehittämiseksi.

    Tagit: #tyollisyys  
      Takaisin
  •   Arkisto