Helenansanoja

#HämeenHelena
#TurvallinenTulevaisuus

 

Helenansanoja

  • Korona-aika on aikaansaanut digitaalisen loikan. Palvelut ovat siirtyneet yhä enenevässä määrin verkkoon. Ihmiset ovat myös oppineet entistä paremmin käyttämään digitaalisia palveluja. Digitalisaatio on mahdollistanut paljon hyvää. Opetus, terveyspalvelut,

    verotus, pankkipalvelut, kaikki hoituvat käden käänteessä silloin, kun itselle parhaiten sopii.

    Digitaalisuus mahdollistaa palvelujen tehostamisen, kun siirtymiseen ei mene aikaa. Ruutu päälle ja keskusteluyhteys on auki. Asiat hoituvat, informaatiota voidaan jakaa puolin ja toisin. Mutta jokainen, joka on päässyt korona-aikana nauttimaan Teams-palavereista, on varmasti myös huomannut, että jotain arvokasta jää jakamatta, kun aidon kohtaamisen korvaa ruudun kautta tapahtuva vuorovaikutus. Tätä arvokasta emme saa unohtaa, kun mietimme tulevaisuuden palveluja.

    Ihminen on sosiaalinen olento. Kasvaakseen täyteen kukoistukseen, ihminen tarvitsee toista ihmistä, aitoja kohtaamisia. Kohtaamisessa välittyvät tunteet, fyysinen ja psyykkinen läsnäolo ja kokemus ihmisten välisestä yhteydestä. Se liittää ihmiset toinen toisiinsa ja osaksi ympäröivää todellisuutta. Ilman kohtaamista jäämme irrallisiksi kokonaisuudesta ja vaikka kaikki tieto on 24/7 hallussamme, jää myös sen käyttökelpoisuus todellisuuden rakentajana irralliseksi.

    Digitaaliset palvelut ovat tulleet jäädäkseen ja hyvä niin. On kuitenkin syytä pohtia, paljonko kohtaamista palveluihin tulee jättää, jotta emme digitaalisuuden lisääntyessä samalla menetä jotain hyvinvoinnillemme ja kasvullemme keskeistä. Tämä kysymys on tärkeää ratkaista, jotta osaamme löytää balanssin korona-ajan jälkeisten palvelujen rakentamisessa.

    Tagit: #turvallisuus  
      Takaisin
  •   Arkisto